Suomella keskeinen rooli EU:n mineraalihaasteen ratkaisussa

Mineraaliköyhä Eurooppa on haavoittuva raaka-ainepulan pahentuessa. Suomen tilanne on keskimääräistä parempi etenkin, jos hyödynnämme mahdollisuutemme hyvin.

Eurooppa kuluttaa, vaan ei tuota

EU-maat kuluttavat noin 20 prosenttia maailman raaka-aineista, mutta tuottavat vain noin kolme prosenttia. Epäsuhta tekee meistä haavoittuvan. Haavoittuvuutta lisää se, että yksittäisten maiden osuus monien kriittisten mineraalien toimittajana on erittäin suuri. Kiinalla on kaiken lisäksi lähes monopoli useiden kriittisten mineraalien markkinoilla. Euroopan komissio ja EU:n parlamentti ovat heränneet ongelmaan ja patistaneet EU-maita vahvistamaan raaka-ainetuotantoaan ja toimitusketjujaan. Komission julkistanut jo yli kymmenen vuotta sitten kriittisten raaka-aineiden listan. Viime vuonna se julkisti uuden toimintasuunnitelman kriittisen raaka-aineiden saannin varmistamiseksi.

 

Energia, älyliikenne ja puolustus keskiössä

EU:n kriittisten raaka-aineiden aloitteessa erityinen tavoite on varmistaa raaka-aineet, joita tarvitaan uusiutuvan energian, älykkään liikenteen sekä puolustus- ja avaruusteknologian tuottamisessa. EU:n ehdottaa kriittisten raaka-aineiden aloitteessa muun muassa kaivosteollisuudelle kestävän rahoituksen kriteereitä, kaivostoiminnan ja malminetsinnän osaamisen kehittämistä sekä tutkimusja innovaatioprojekteja kaivosalan ympäristöhaasteiden minimoimiseksi.

 

Suomella vahva rooli ratkaisussa

Eurooppalainen yhteistyö on välttämätöntä mineraalihaasteen ratkaisussa. Suomella on kuitenkin mahdollisuus ottaa vahva rooli kehityksessä. Suomesta löydetyissä mineraaliesiintymissä esiintyy kaikkiaan 14 kriittistä raaka-ainetta pääarvoaineena. Samoin Suomesta löytyy useita metalleja, joiden kysyntä kasvaa nopeimmin energiasiirtymän vuoksi. Suomen mahdollisuus ottaa ratkaisijan rooli riippuu kuitenkin omasta tahdostamme. Haluammeko kehittää malminetsinnän ja kaivostoiminnan toimintaympäristöä sellaiseksi, että uutta, vastuullista toimintaa syntyy nopeasti?